sunnuntai 28. toukokuuta 2017

1 + 1 = 1



Kaapista kaivelin kaksi jo hävitystuomion saanutta, vähän kummallisen mallista
trikoopaitaa. 
Toisesta otin yläosan ja toisesta helman. Yhdistämällä niistä tuli tällainen pihapaita.

Ihania ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

-Virve-

torstai 25. toukokuuta 2017

Porkkanat ja makaronit




Sain viimein aikaiseksi hommata kangaskaupasta muovia ja pääsin kokeilemaan näitä muovipintaisia pussukoita.
Olen aiemmin tehnyt muovipussien silitys -tekniikalla näitä. mutta nämä muovipintaiset ovat varmasti kestävämpiä.
Kaikki muu näissä on kierrätysmateriaalia, paitsi se muovi. 

- Virve -

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kassi-Almana taas


Kesäkassihan siitä sitten tuli!
Pyörittelin noita pieniä pitsiliinoja pitkään, toisessa kun oli ikävä kahvitahra. 
Kassiinhan ne sitten lopulta päätyivät, kahvitahrakin näin ulkoistettu :) 
Kaikki käytetyt materiaalit lankaa lukuunottamatta kierrätettyjä. 
Kassissa on valkoinen lakanakangasvuori.

- Virve -

lauantai 13. toukokuuta 2017

Lokerikko farkuista


Pitkään "to do"-listalla ollut farkuntaskulokerikko on valmis!
Pojan sängynpäätyyn kaukosäätimille ym. härpäkkeille ihan omiaan.

Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua kaikille!

- Virve -

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kolmiopussukoita






Pitkän aikaa on pitänyt kokeilla tehdä näitä kolmiopussukoita ja tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin toimeen. 
Kierrätysmateriaaleja kaikki jälleen, uutta vain ompelulanka. Kaikissa vuorina valkoinen lakanakangas. 
Tosi kivoja tehdä!
Vaikka kohta hukun kaikenlaisiin pussukoihin, teen vielä joku päivä isomman, meikkipussiksi sopivan version tällaisesta.

Aurinkoisia päiviä uuteen viikkoon!

- Virve -

maanantai 1. toukokuuta 2017

Paidalle uusi elämä

 Vanhasta paidasta ommeltu varakassi.


Samaisesta paidasta pari sisustussydäntä. 
Sisus on näissä loppuunkulutetun toppatakin vanua. 


Paidan hihansuista tuli vielä pieni pussukka avaimille. Ihan kätevä käytössä, koska nuo napin näköiset on oikeasti nepparit. Ei siis vaadi mitään näpräilyä.
Valkoraidalliset sydämet on tehty edellisen postauksen laskosverhosta.


Niin se on tämäkin Vappu vietetty. Hieno sää tänään ja grillikausikin tuli avattua.
Kesä voi tulla! 

- Virve -